Elämää Beelyn kanssa

Koeajalta pysyvään suhteeseen

Kirjoittanut Beely artikkelit | Jun 12, 2023 7:38:31 AM

Asiakkaamme Jussi kertoo, miksi hän lopulta päätyi Beelyyn ja kuinka helpoksi hän on autoilunsa sen jälkeen kokenut.   

 
Kaksi vuotta sitten olin tilanteessa, jolloin päätin heittäytyä yksityisleasingin pariin. Ensimmäiset kokemukset toisen kumppanin kanssa olivat vähintäänkin kuoppaiset ja lopulta onnekkaiden ojakosketusten kautta päädyin beelyläiseksi”, Jussi aloittaa. 
 
 

 

Jos pystyisin, eläisin elämääni ilman autoa. Mutta en vaan arjessani pysty.  Beelyn myötä tunne siitä, ettei autoa ei ole pakko omistaa on vain vahvistunut. Autoissa kun arvo tyypillisesti laskee siitä hetkestä, jolloin autokaupan valot katoavat peruutuspeilistä, Jussi jatkaa. Autojen tekniikasta Jussi kertoo rehellisesti osaavansa pissapojan täytön ja tankkaamisen, mutta siihen se sitten jääkin. Aikaisemmassa elämässä vaikkapa yllättävät huoltokulut ovat olleet ahdistavia ja aina muusta elämisestä pois.  

 

Kaksi vuotta Beelyä ja vaihto uuteen kävi leikiten 

Jussi heräsi autonvaihtoon vasta Beelyn ilmoittaessa sopimuskauden olevan loppumassa. Auton tarve ei arjesta ollut kadonnut mihinkään ja autokaupoille lähteminen ei Jussia innostanut.  ”Selasin Beelyn vaihtoehtoja, löysin nopeasti mieleiseni menopelin. Hieman korkeampi kuukausierä, hieman isompi ja uudempi auto. Auton tsekkaus ja valinta oli tehty kivuttomasti ja kotisohvalta,” Jussi muistelee hymyillen.  

 

Beelyn asiakaspalvelu neuvoi Jussia vaihdossa 

Jussi irtisanoi vanhan sopimuksen saamiensa ohjeiden mukaan ja sopi uuden auton noudon ajankohtaan, jossa päällekkäistä laskutusta ei pääsisi syntymään. Samalla hän varasi vanhalle autolle lopputarkastuksen ja luovutuksen sopivasta paikasta uuden auton läheltä. 

 

”Kerrankin kaikki meni tosielämässä niin kuin oli suunniteltukin. Ajoin pestyn auton K1 -katsastusasemalle lopputarkastukseen. Avaimet tiskiin, nimi paperiin ja siirryin läheisen autokauppaan, jossa odotti uusi varattu auto! Kaikki hallinnolliset asiat oli hoidettu jo etukäteen –ei huolehtimista vakuutusten voimassaolosta tai rekisteröintiasioista, avaimet annettiin käteen ja toivotettiin turvallista matkaa”, Jussi toteaa iloisena asioiden menneen kerrankin niin kuin pitääkin.